Emolinalaiset – hallitsijoiden ja keksijöiden kansa
Emolina on kuningaskunnan pääkaupunki. Kansana Emolinalaiset ovat teknisesti hyvin edistyksellisiä ja kekseliäitä. Emolinan kansan vaakunassa on leijona, joka kuvastaa heidän edelläkävijyyttä, voimaa ja asioiden hallintaa. Kaupunkiarkkitehtuuri on taidokasta ja koristeellista. Rakennukset on rakennettu moneen tasoon maastonmuotoja myötäillen. Pääkaupunkia ympäröi korkea puolustusmuuri. Kaikkein ylimpänä sijaitsee hallitsijoiden palatsi.
Muinaisilta ajoilta emolinalaisten omistukseen on jäänyt maagisia mahtikoneita, joihin on loitsuttu voimataikuutta. Näitä koneita pidetään suuressa arvossa. Suuren hävityksen aikakauden päätteeksi mahtikoneet piilotettiin syvälle kaupungin alle sijaitseviin holvistoihin suojaan.
Emolinalaiset ovat innovatiivisia ja tarttuvat nopeasti uusiin hasteisiin ja tehtäviin. Syvällistä pohdintaa harjoitetaan lähinnä oppineiden piireissä, joilla on ylin valta kaupungissa. Ulkonäöltään emolinalaiset ovat jalopiirteisiä ja atleettisia vartaloiltaan. Kaupunkilaisina he pitävät upeista vaatteista, koruista ja juhlista. Niistä suurimmat ovat keväisin järjestettävät suuret markkinat, jonne saapuu väkeä ympäri kuningaskuntaa.
Emolinalaisten edistyksellisyyden ja kehittyneen kaupunkikulttuurin takia pääkaupungin ulkopuolella asuvat kansalaiset pitävät heitä elitistisinä. Emolinassa tehdään lisäksi koko valtakuntaa koskevat päätökset, joka ärsyttää muita kansoja.
Piskatorit – MERENKÄVIJÖIDEN KANSA
Piskatorit asuvat merenrantakaupungissa, jonka asukkaiden toimeentulo liittyy suoraan mereen ja kalastamiseen. He ovat taitavia merenkulkijoita ja osaavat suunnistaa merellä huonossakin säässä. Kansan vaakunassa on merikotka, jotka kertoo kansan periksiantamattomuudesta, voimasta ja tarkkanäköisyydestä. Kokeneina merenkävijöinä he pystyvät aavistamaan sään muutokset pienistäkin ympäristön ennusmerkeistä.
Piskatorit ovat kokeneita kauppiaita ja he osaavat aistia ihmisten mielialoja kasvojen ja kehon eleistä. Merellä liikkumisen ja kalastamisen taidot opetetaan perheessä jälkikasvulle nuorina. Nuoriso onkin pitkillä kalastusmatkoilla laivan muun miehistön apuna. Tämä tekee piskatoreista perhekeskeisiä ja heillä on syvä kunnioitus vanhempia ihmisiä kohtaan. Piskatorin kaupunkikuva on matalan kylämäinen. Monta sukupolvea voi asua samassa pitkätalossa sen eri osissa. Talviaikaan ihmiset ja eläimet saattavat olla samassa rakennuksissa kovimmillla pakkasilla.
Ihmiset ovat hoikkia ja jylhäpiirteisiä. Kasvot ovat ahavoituneita, hiukset paksuja ja tuuheita merellisen ilmaston takia. Pitkän talven vallitessa piskatorit pysyttelevät sisällä puhdetöissä ja valmistavat itselleen ja myyntiin upeita koruja ja vaatteita. Osa muista kansoista pitää piskatoreja hiljaisina ja jäykkinä, mutta se johtuu heidän rauhallisuudesta ja syvämietteisyydestä. Milloin piskatori kulkee ohitsesi voit haistaa meren ja suolan hajun kauas.
MONSIt – VUORISTOKANSA
Monsit ovat Emolinan pohjoisosien vuoristossa asuva ylväs kansa. Kansan vaakunassa on jakkihärän pää, joka kertoo kansan voimakastahtoisuudesta ja päättäväisyydestä. Vuoriston kansa elää vahvassa synergiassa luonnon kanssa, jossa uskonnollisilla traditioilla ja perinteillä on vahva rooli. Perinteitä vaalitaan ja kunnioitetaan syvästi.
Monsilaisen täyttäessä 15 vuotta hän lähtee etsintäretkelle, jonka tarkoituksena on löytää itselle oma skibir eli eläinkumppani. Kun oma skibir on löydetty kasvaa heidän välilleen koko elämän kestoinen vahva yhteys. Tämän yhteyden avulla kumppanukset kykenevät kommunikoimaan ja aistimaan toistensa tunteita pitkienkin matkojen päästä. Moni uhkaava vaaratilanne on päättynyt onnellisesti maagisen kumppaniyhteyden ansiosta.
Ikiaikaiset skibirit kuuluvatkin osaksi monsilaisten elämää ja arkea. Muut kansat kokevat vuoristokansan kyvyt pelottavina ja siksi he saattavat suhtautua epäluuloisesti vuoriston asukkeja kohtaan.
Monsilaisten koristeellinen kaupunki on louhittu osin vuorten sisään. Kaupungin arkkitehtuurissa on aasialaisia vaikutteita. Vuoriston asukit käyttävät vaikeakulkuisessa vuoristossa kommunikointiin ainutlaatuista vihellyksiin perustuvaa kieltä. Jokaisen monsilaisen oma nimi voidaankin viheltää yksilöllisesti tunnistettavalla melodialla. Monsilaiset ovat hyvin oman arvonsa tuntevia ja itsenäisiä. Toisinaan tästä aiheutuu eripuraa muiden kuningaskunnan asukkaiden kanssa, jotka kokevat vuoriston kansan turhan itsetietoisina ja muista piittaamattomina.
venatorit – salaperäinen metsäkansa
Venatorit asustavat syvällä metsien kätköissä osin puihin rakennetuissa asumuksissa. Kylien tarkkaa sijaintia ei ole onnistuttu paikallistamaan ja epäilläänkin, että venatorien metsän alueella vallitsee mystisiä voimia, jotka estävät näiden asuinpaikkojen löytämisen. Kansan symboli on metsäkauris, josta voi aistia kyvyn nopeaan liikkumiseen ja taitavaan piiloutumiseen. Metsäkansasta tiedetään hyvin vähän ja sekin tieto on pääasiassa peräisin kiertävien matkalaisten keräämistä venatoreista kertovista tarinoista. Venatorien metsän läheisyydessä sijaitseva Puolimatkan kievari on näiden tarinoiden lähde.
Emolinan kansojen keskuudessa leviävissä tarinoissa kerrotaan, että venatorit osaavat kesyttää suuria susia avukseen metsästysretkille. Öisissä täydenkuun juhlissa metsäkansan yön valaisevat nuotiot, magiasta hehkuvat hyönteiset, sammalet ja sienet. Kertomuksissa toistuvat Piippilopeiksi kutsutut oliot, joita metsäkansa voi kutsua apuun suurimman hädän hetkellä. Poistuessaan metsästä muiden ihmisten pariin venatorit pukeutuvat vaatimattomaati siten, etteivät he herätä huomiota. Tarinoiden mukaan venatoria et voi tunnistaa ulkonäöltä, mutta voit haistaa hänet metsän tuoksusta.
Venatorit osaavat hyödyntää kaikkea metsästä keräämäänsä rakennusmateriaaleissa, vaatteissa ja koruissa. Salaperäinen kansa elää symbioosissa oman metsänsä kanssa ja kunnioittaa sitä suuresti. Kylän päällikkö on shamaani, joka kykenee ymmärtämän puiden juurakkojen ja niihin kytkeytyvien sienirihmastojen lähettämiä viestejä. Shamaani onkin suureksi avuksi kansalleen metsäpalon tai muun metsäkansaa uhkaavan vaaran lähestyessä.