päähenkilöt ja tarina

Emolinan tarinat -fantasiamaailman päähenkilöt ovat moniulotteisia. He eivät edusta pelkästään hyvää tai pahaa. Päähenkilöillä on elämässään monia eri vivahteita ja he kohtaavat asioita, jotka ovat haasteellisia käsitellä kenelle tahansa.

Kaksi kalastajakylän nuorta asukasta kiskaistaan toisistaan erilleen, jonka seurauksena kummankin elämä muuttuu pysyvästi. 

Tarinan päähenkilöiden kohtaloa ei ole määritelty ennalta, vaan siihen vaikuttavat lukemattomat tilanteet, joista hahmojen elämänkaaret rakentuvat. Päähenkilö itse vaikuttaa omaan kohtaloonsa tekemiensä valintojen kautta. Tämä näkyy kaikissa pääosan hahmoissa. Emolinan tarinat pyrkivät kertomaan, että elämä on toisaalta sattumien summa, mutta myös voimakkaasti kiinni omista valinnoista.

Tarinan tasolla päähenkilöden monipuolisuus näkyy siinä, että he ovat helposti samaistuttavia kaiken ikäisille kaksitoistavuotiaista ylöspäin. Yksittäisissä kohtauksissa piilee viehätystä, joka saa lapsen nauramaan riemusta, mutta toisaalta aikuisen liikuttumaan dramaattisesta tarinan käänteestä. Pääosan hahmot voivat epäonnistua tilanteissa, jotka nostavat pintaan tarinaan tummempia sävyjä. Ja aivan kuten oikeassa elämässä, kaikki ei aina mene ihan nappiin. Mutta ongelmista voi selvitä. Epäonnistumista seuraa hahmon vahvistuminen ja onnistumisen ilo, joka tuntuu vaikeuksien voittamisen jälkeen aivan erityisen makealta. 

Aikaa kestävien hahmojen merkitys on oleellinen osa kiehtovaa tarinaa luotaessa. Hyvä tarina puhuttelee kaikenikäisiä, eikä aliarvioi lapsia ja nuoria. Näistä edellä kuvailluista lähtökohdista on saanut alkunsa Emolinan tarinat.

Avalina – Emolinan prinsessa

Avalina asuu Emolinassa. Hänen vanhempansa ovat kuningatar Serefina ja kuningas Urbanus. Prinsessan lapsuus ja aiempi nimi Ava on vaiettu salaisuus. Hän on haaksirikkoutunut lapsena myrskyssä kalastajan poika Ihanuksen kanssa Emolinan saarelle. Avalina on viettänyt lapsuuden kalastajien parissa ja se tulee aika ajoin esille hänen vallattomassa luonteessaan. Avalina pukeutuu tahallaan huolimattomasti, joka ärsyttää hänen äitiään.

Avalina ei millään haluaisi alistua prinsessan hienostoelämään. Hän haluaisi purjehtia merillä ja seikkailla tutkimassa valtakuntaa. Lapsuudesta hänellä on mukavia muistoja kalastajaelämästä Ihanuksen kanssa. Onneksi kohta on alkamassa Emolinan suuret kevätmarkkinat, jonne Ihanus on tulossa. Hänet pitää vain onnistua löytämään ihmispaljouden keskeltä. Avalina kantaa äitinsä käskystä pientä tikaria, jonka terän sisällä on myrkkyä.

Ihanus – Piskatorilainen kalastajan poika

Ihanus asuu Piskatorin merenrantakaupungissa. Ihanuksen arki kuluu merellä isän mukana kalastuksen parissa. Perhe on menossa myymään meren antimia Emolinan kevätmarkkinoilla, jonne on pitkä matka kotikylästä jokea pitkin. Markkinoilla käydessään Ihanuksella on mahdollisuus tavata Avalina. Salaisessa piilopaikassa he muistelevat yhteistä lapsuuttaan Piskatorissa. Kaksikko haluaisi viettää enemmänkin aikaa yhdessä, mutta se on heiltä kiellettyä.

Ihanus on käytännöllinen ja hyvä ratkaisemaan nopeita hoksottimia tarvitsevia pulmia. Ihanus on hoikka, pitkä ja pukeutuu mielellään maanläheisiin hylkeennahkaisiin vaatteisiin, joissa on koristeina kalojen luita ja päitä. Aseena hänellä on atrain ja lyhyt kalastajan puukko.

Samel – Emolinalainen kauppiaan poika

14-vuotias Samel asuu Emolinan työläiskaupunginosassa. Vanhemmat ovat kauppiaita ja käsillä on juuri vuoden kiireisin aika markkinoiden takia. Samel on tavannut aiemmin prinsessa Avalinan, joka on kertonut hänelle kaupungin alla olevista holvistoista, jonne on kätketty muinaista taikuutta omaavia mahtikoneita.

Samel on ihastunut Avalinaan, vaikka hän tietää, että he eivät koskaan voisi olla yhdessä muiden nähden. Siksi he tapailevat yöaikaan kaupungin alla olevissa luolissa ja onnistuvat siellä kuulemaan holvien vartijoilta salaisuuden. Koko valtakuntaa pitävät yllä maagiset koneet, joiden tulee olla kytkettynä toisiinsa. Jos koneet menettävät yhteyden toisiinsa alkavat ne muodostaa pelottavaa kaaosta ympärilleen.

Samel on luonteeltaan harkitsevainen ja on perinyt vanhemmiltaan kaupankäynnin taidon. Hän on taitava keskustelija, joka saa helposti kuulijansa häkellyksiin nokkelilla sanavalinnoillaan. Samelin aseena on peitsi ja hän on hyvin kouliintunut käyttämään sitä monenlaisissa tilanteissa.

Pohli – Monsilainen vuoriston poika

Pohli on 15-vuotta ja asuu korkealla vuoristossa Monsin kaupungissa. Poika lähestyy sitä ikää, että oman skibirin eli eläinkumppanin etsiminen on edessä. Pohli osaa taitavasti käyttää vihellyskieltä ja pystyy sen avulla kommunikoimaan kieltä ymmärtävien kanssa pitkien matkojen päästä ja toisaalta harhauttamaan takaa-ajajia. Pohli on fyysisesti kovakuntoinen ja vahva kuin jakkihärkä.

Pohlin uskollisena apurina ja matkakumppanina on Jeppo-koira. Pohli on matkaamassa Emolinan markkinoille myymään vuorikauriin juustoa, lihaa ja eläinten nahkoja jakkihärällä ratsastaen. Siellä hän tulee tapaamaan kauppiaan pojan Samelin. Aseena Pohlilla on tehokas jalkajousi. 

Serefina – Prinsessa Avalinan äiti

Kuningatar Serefina asuu Emolinan kaupungin huipulla olevassa hallitsijoiden palatsissa. Serefina on saanut ankaran kasvatuksen hovissa, joka näkyy toisinaan hänen käytöksessään pahansisuisuutena. Hän haluaa olla perheelleen kaikkia rakastava äitihahmo, mutta on pahimmillaan kaikkea muuta.

Serefina on tavannut Emolinan holviston ylimmän konemestarin, jolta hän on  saanut ongittua tietoja maagisista koneista. Loukattuna ja omissa murheellisissa ajatuksissaan hän on suunnittellut vallan kaappaamista mieheltään kuningas Urbanukselta. Vallankaappaus tulee tapahtumaan mahtikoneiden avulla, jonka jälkeen hän yksin hallitsee koko valtakuntaa. Mutta voiko rakkaus muuttaa vielä kaiken? Prinsessa Avalina ei ole Serefinan biologinen lapsi ja heillä on paikoin räiskyviä riitoja prinsessan hovikäytökseen liittyen. Vaikka Serefinalla on synkempi puoli osana hänen luonnettaan, osaa hän myös olla ihastuttava ja rakastettava kuningatar niin halutessaan. Kuningattarella on kaulassaan koru, jonka sisällä on myrkkysäiliö.

Urbanus – Prinsessa Avalinan isä

Kuningas Urbanus asuu vaimonsa Serefinan kanssa Emolinassa hallitsijoiden palatsissa. Kuningas on kansojen rakastama isähahmo, joka on saanut valtakunnassa paljon hyviä uudistuksia aikaiseksi. Urbanus on syntynyt kuninkaiden sukuun, mutta viihtyy mielellään kansan parissa. Vuosia sitten Urbanus löysi rannalta myrskyn jälkeen Avan, joka adoptoitin hoviin kuningattaren vastusteluista huolimatta. Hovissa Ava nimettiin prinsessa Avalinaksi.

Avalina on Urbanukselle hyvin rakas ja hän hyväksyy tyttärensä ajoittaisen rämäpäisyyden. Pahat kielet kertovat, että Urbanusta uhkaa suuri vaara hänen lähestyvillä 60-vuotis syntymäpäivillä. Urbanuksen aseena on taitavasti taottu kuninkaan miekka, jossa on Emolinan historiaan liittyviä kaiverruksia.

Scroll to Top